perjantai 21. lokakuuta 2016

IBS - tuo erikoinen kirjainlyhenne

Maailma on pullollaan toistaan erikoisempia kirjainlyhennyksiä, mutta keskitytään nyt niistä aluksi yhteen; IBS. Ja vastauksena kysymykseen miksi on se, että se liittyy terveyteen ja hyvinvointiin. Ja mitä olen huomannut, niin moni fibromyalgiaa sairastava kärsii myös IBS:stä.

IBS tulee sanoista Irritable Bowel Syndrome eli ärtyvän suolen oireyhtymä, joka on toiminnallinen suolistovaiva. Aikaisemmin vaivaa nimitettiin ärtyvästä paksusuolesta, mutta nykyään asia nähdään koko suolistoalueen sairautena. IBS:n pääoireita ovat vatsakipu, turvotustaipumus, ilmavaivat sekä ummetus tai ripuli. Oireita esiintyy niin paksu- kuin ohutsuolessa sekä mahdollisesti myös ylävatsalla. Suomalaisilla oireyhtymää esiintyy ainakin yhdellä kymmenestä ja se on naisilla kaksi kertaa yleisempi kuin miehillä. Vaiva on monelle kiusallinen, mutta ei onneksi vaarallinen.


Itse olen kärsinyt erilaisista vatsavaivoista jo pidempään. Olen vuosia sitten saanut lääkäriltä IBS-diagnoosin, mutta hän sai silloin ymmärtämään sen olevan ohimenevä juttu. Yeah right... Olin jo ehtinyt unohtaa koko diagnoosin, kunnes vaivat palasivat taas pahempana kuin koskaan. Kävin hoitohistoriaani läpi ja sieltä se IBS löytyi. Olen lyönyt pääni puhki miettiessäni, mikä näitä vatsaoireita aiheuttaa. Olen kokeillut gluteenitonta, maidotonta, kananmunatonta, vähähiilihydraattista ja ties mitä dieettiä saadakseni vatsani voimaan paremmin. Välillä on hyviä päiviä, mutta välillä mennään alaspäin ja lujaa. Pahimman turvotuksen aikana vatsa näyttää kuin olisi pidemmän aikaa ollut raskaana ja housut puristavat. Ihmisten jatkuva silmäily tuntuu todella epämukavalta. Tekis melkein mieli kulkea kyltin kanssa, jossa lukee "En ole raskaana, kärsin IBS:stä". Tai ehkä vain jätän katseet huomioimatta. :)

IBS:n dignostiikka perustuu Rooma III kriteereihin ja diagnoosi tehdään oirekuvan perusteella. Perusteena on

  • vatsavaivat ja -kivut, joita on esiintynyt vähintään komena päivänä viikossa viimeisen kolmen kuukauden ajan
  • oireita on ollut vähintään puolen vuoden ajan
  • vähintään kaksi kolmesta seuraavista kohdista täyttyy: vatsakipu tai - vaiva
    • helpottaa ulostamisen jälkeen
    • ulostamiskerrat vähenevät tai tihenevät vaivan pahentuessa
    • uloste muuttuu löysäksi tai kovaksi vaivan pahentuessa


Oireille on tyypillistä niiden vaihtelu. Ne voivat olla välillä poissa, välillä vaivaavat tavallista enemmän. Joinakin viikkoina vaivat saattavat olla kiusallisia, muina aikoina niitä on huomattavasti vähemmän. Ja näin se menee ainakin itselläni. Hetken ehtii jo iloita hyvistä päivistä, kunnes tulee takapakkia. Vatsaoireiden lisäksi ärtyvästä suolesta kärsivillä esiintyy tavallista enemmän muita oireita, kuten fibromyalgiaa, unihäiriöitä ja masentuneisuutta. Check, check, check...


Sisätautien ja gastroenterologian erikoislääkäri Markku Hillilä kertoo, mitä ärtyvän suolen oireyhtymä (IBS, Irritable Bowel Syndrome) tarkoittaa, ja mikä siihen auttaa.

Eli voiko olla, että vatsavaivat aiheuttavat tämän kaiken? Tai ehkä tästäkin taas näkee, että kaikki liittyvät kaikkeen. Masennus, migreeni, ruuansulatusongelmat, kehon epätasapaino, aineenvaihdunta...ne kaikki muodostavat kokonaisuuden ja vaikuttavat näin ollen kaikkeen. Ei siis ihme, ettei ole olemassa yhtä ja ainoaa parannuskeinoa, jos kokonaisuus rakentuu pienistä palikoista, joiden tulee toimia yhdessä. Toisella ongelmat voivat sijaita eri kohdassa kuin toisella. Itse alan pikku hiljaa ymmärtämään, että omalla kohdallani oireet ovat pahimmat ruuansulatuksen osalta. Vatsan huono kunto taas aiheuttaa kipuja ympäri kehoja ja viime aikoina olen myös huomannut migreenin kulkevan käsi kädessä vatsan kanssa.

Sit voikin pohtia, mistä tämä kaikki johtuu? Olen huomannut omalla äidilläni hyvinkin samanlaisia oireita. Voisiko taustalla olla syntymän kautta peritty bakteerikanta? Geenien mukana tullut ruuansulatusongelma? Nykymaailman liiallisuuksiin prosessoitu ruoka? Olisipa keinot tehdä tutkimustyötä tämän parissa ja selvittää oireiden alkuperää, jotta ymmärtäisi paremmin mahdollisuudet parannukseen. Mistähän löytyisi lääkäri, joka olisi valmis yhteistyöhön? :D 

IBS: n taustalta voi löytyä seuraavia fysiologisia muutoksia:
  • Taval­lista her­kempi vat­san alueen kipuais­timus (al­hainen kipu­kynnys)
  • Lisään­tynyt kaa­sun tuot­to paksu­suo­lessa ja mahdol­li­sesti ohut­suo­lessa
  • Häi­riöitä suo­liston mikro­bi­ta­sa­pai­nossa
  • Mata­la-as­teinen tu­lehdus suo­lessa, jo­ka ei ai­heuta veren­vuotoa tai suoli­vau­riota
  • Suo­liston voi­makas ja ki­vulias supis­telu tai suo­len toi­minnan laiskis­tu­minen

Mutta toistaiseksi IBS:n hoitoon ei ole olemassa lääkettä, mutta oloa voi yrittää helpottaa ruokavalion avulla. Ruoka­valion tavoit­teena on vä­hentää kaa­sun tuot­toa ja ve­den sitou­tu­mista ulos­teeseen. Si­ten suo­len ve­nytys vä­henee, ki­pu hel­pottuu, tur­votus ja ulos­ta­mis­häiriöt voi­vat vä­hentyä.Ruoka-aineet voidaan jakaa kolmeen eri ryhmään: niihin, joita IBS-oireista kärsivän kannattaa välttää, niihin, joita kannattaa suosia, sekä niihin, joilla ei ole havaittu olevan merkittävää vaikutusta vatsaoireisiin. Suo­liston mikro­bi­ta­sa­painoa voi­daan lisäksi tu­kea lisää­mällä hoi­toon IBS:ssä tutki­tusti te­hokas pro­biootti. 

1. Liukeneva kuitu

Ärtyvän suolen oireyhtymään kuuluu perinteisten hoito-ohjeiden mukaan yleensä kuidun lisääminen. Viime vuosina on kuitenkin näytetty toteen, että liukenematon kuitu (viljan lese) ei ole lumetta parempi IBS:ssä, joskus se saattaa jopa pahentaa oireita.

Hyvä tieteellinen näyttö on psyllium –kuidun säännöllisestä käytöstä. Psyllium on liukenevaa kuitua, jolle on ominaista vähäinen fermentaatio paksusuolessa (vähäinen kaasun muodostus) erikoisen molekyylirakenteensa vuoksi. Yhdessä tutkimuksessa pellavansiemenrouhe oli tehokas ärtyvän suolen oireyhtymän oireiden hoidossa, tosin oireet vähenivät vasta viikkojen käytön jälkeen. On kuitenkin tärkeää aloittaa hoito varovasti pienehköllä annoksella, hitaasti annosta lisäten. Näiden kuitujen lisääminen ei yleensä riitä yksin tuottamaan tyydyttävää hoitotulosta. Kaurakuidusta ei ole tutkimustietoa IBS:ssä, mutta teoriassa sen pitäisi myös sopia. Chia-siemeniä kannattaa myös kokeilla.

Kansainvälinen gastroenterologien yhdistys suosittelee IBS:ssä käytettäväksi kuiduksi liukenevaa kuitua.

Psyllium, chia-siemenet ja pellavansiemenet ovat hyviä kuidun lähteitä.

2. Probiootti

Viime vuosina on todettu, että kun suoliston terveyttä edistävien bakteerikantojen kasvua tuetaan, IBS-oireet, erityisesti turvottelu ja ilmavaivat, voivat helpottua. Probioottivalmisteiden välillä on eroja tehossa. Activia-jogurtin probiootti, lactobacillus GG ja Valio Olo -jogurtin probioottiyhdistelmä on havaittu tehokkaiksi. On mahdollista, että väärin valittu probiootti on täysin tehoton. Probioottivalmistetta on hyvä kokeilla vähintään neljän viikon ajan. Jos siitä on apua, kannattaa käyttöä jatkaa. Probiootin lisääminen ei yleensä riitä yksin tuottamaan tyydyttävää hoitotulosta.

Itse olen ottanut kokeiluun Puhdistamon Tri Ohhiran OM-X Maitohappobakteerin. Tabletti otetaan kerran päivässä tyhjään vatsaan eikä se vaadi kylmäsäilytystä (niin kuin jotkut maitohappobakteerit vaativat). Ostin aikaisemmin apteekista ihan perus maitohappobakteereja, mutta niistä en huomannut olevan mitään hyötyä - tais vatsa jopa mennä enemmän sekaisin. Eli tuotteissa on eroja. Ja valitettavasti tämä näkyy myös tuotteiden hinnoissa.

Puhdistamo Ohhiran OM-X maitohappobakteeri on palkittu kymmeniä kertoja vuosien varrella ja se tunnetaan maailmalla erittäin vahvana maitohappobakteerina.
  • 12 tehokasta kantaa
  • 3 vuotta fermentoitu
  • 1 miljardi maitohappobakteeria
3. Kaasua aiheuttavien lyhytketjuisten hiilihydraattien välttäminen (FODMAP-hiilihydraatit)

Viime vuosina on vahvistunut, että paksusuolessa fermentoituvat lyhytketjuiset hiilihydraatit (ns. FODMAP-hiilihydraatit, Fermentable Oligo-,Di-, and Mono-saccharides And Polyols) voivat aiheuttaa merkittäviä kipu- ja turvotusoireita IBS-potilaille. Terveille nämä aiheuttavat vain vähäisiä ilmavaivoja.

Siksi ärtyvän suolen oireyhtymästä kärsivän kannattaa kokeilla näiden hiilihydraattien välttämistä. Jopa kolme potilasta neljästä on tutkimusten mukaan saanut lievitystä oireistoonsa välttämällä FODMAP-hiilihydraatteja. Välttämisjakson (esim. 2-3 kk) jälkeen ruoka-aineita lisätään ruokavalioon yksi kerrallaan, sillä myös IBS-ruokavaliossa on syytä välttää turhia rajoituksia. 

Vinkkejä vatsavaivaisen keittiöön
FODMAP-ruokavaliosta ajattelin kirjoittaa seuraavaksi ihan oman postauksen. Aihe on sen verran laaja, joten se ansaitsee ihan oman postauksensa. 

Muita hoitokeinoja

Jos ruokavalio ei riittävästi auta, turvotteluun ja ilmavaivoihin voi kokeilla ilman reseptiä saatavaa dimetikoni- tai simetikonilääkettä. Ne alentavat suolen nesteiden pintajännitystä, minkä seurauksen isot kaasukuplat pilkkoutuvat pienemmiksi. Ripulia hillitsemään voi käyttää väliaikaisesti loperamidi-lääkettä, jota saa pieniä määriä ilman reseptiä.

Linkkejä:

tiistai 18. lokakuuta 2016

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla! Nyt voit seurata blogia myös Bloglovin'n kautta! Kiinnostaako terveys, kroonisen kivun helpottaminen tai paremman elämän metsästys? Kannattaa siis pysyä kuulolla!

Äitihaava - Mother wound - Vaiettu tabu

Muistathan, että oma mentalinen kuormitus voi myös aiheuttaa stressiä ja pitkittynyt stressi ei ole koskaan hyväksi. Ja koska pelkkä stressin lievitys ei ole ratkaisu pidemmällä tähtäimellä, aloin pohtimaan stressinaiheuttajia. Aloin kiinnittämään huomiota aiheisiin, jotka aiheuttavat itselleni kuormitusta, ahdistusta ja stressiä. Huomasin reagoivani voimakkaasti tiettyihin asioihin arkielämässä ja yleensä reaktio oli suurempi kuin maalaisjärjellä olisi voinut kuvitella. Ihan tyhjänpäiväinen asia saattoi aiheuttaa kiukkupuuskan tai alkoi ahdistamaan enemmän kuin olin valmis sietämään. Tämä ei todellakaan ole hyväksi minulle itselleni saati sitten ympärilläni oleville ihmisille.

Postauksesta tuli melko pitkä, mutta kyseessä on tärkeä ja kenties liian tuntemattomana pysynyt asia. Tämän kirjoittaminen oli itselleni raskas prosessi, mutta toivottavasti jaksat lukea sen läpi.


Törmäsin jo jokin aika sitten aiheeseen, jota kutsutaan äitihaavaksi ja siitä lukemalla tunnistin paljon samoja piirteitä myös itsessäni. Ja lukemalla aiheesta aloin ymmärtämään enemmän sitä, miksi reagoin asioihin niin kuin reagoin tai miksi käyttäydyn niin kuin käyttäydyn. Pieni psykologi sisälläni nostaa päätään, sillä haluan ymmärtää ihmisten toimintaa. Miksi joku käyttäytyy niin kuin käyttäytyy? Miksi ihmiset reagoivat eri tavalla samoihin asioihin? Hidasta elämää -sivustolta löytyy 3 blogipostausta tästä aiheesta suomeksi ja ne löytyvät täältä: Äidiltä tyttärelle: Opi rakastamaan sisäistä äitiäsi, Osa 1Osa 2 ja Osa 3.

Mikä sitten on äitihaava?

Bethany Websterin -sivulla asiaa käsitellään artekkelissa Why it's Crucial For Women to Heal the Mother Wound. Siellä äitihaavaa kuvaillaan näin:

"The mother wound is the pain of being a woman passed down through generations of women in patriarchal cultures. And it includes the dysfunctional coping mechanisms that are used to process that pain."

"Äitihaava on naisena olemisen kipuilua, joka periytyy naissukupolvien läpi patriarkaalisissa kulttuureissa. Ja se sisältää huonosti toimivia selviytymiskeinoja, joita käytetään käsittelemään tätä kipua."


Eli käytännössä oma suhteemme äitiimme on perustana omalle suhtautumisellemme itseemme. Me omaksumme äitiemme tavat, ajatukset sekä uskomukset, jotka muovaavat meidän omia kokemuksia omasta itsestämme. Me kohtelemme itseämme niin kuin olemme nähneet äitimme kohtelevan itseään. Tämän seurauksena haluamme äitimme hyväksynnän teoillemme, mutta samalla saatamme pettää itsemme ja oman minämme. Saatamme pelätä äidin rakkauden ja hyväksynnän menetystä niin paljon, että seuraamme sisäistettyjä - ja ehkä vääristyneitä - tapoja, jotka olemme oppineet lapsuudessamme selviytyäksemme. Ja niin kauan kun nämä tunteet, ajatukset  ja uskomukset ovat ratkaisemattomia, ne periytyvät yhä edelleen sukupolvelta toiselle.

Hidasta elämää -sivun kirjoituksessa oli hyvin ja ajatuksia herättävästi kirjoitettu:

"Miksi minä tyttärenä kovin usein tunnistan äitini kivut, uhraukset ja kärsimykset ja koen olevani niistä vastuussa? Miksi saatan kokea, etten voi olla parempi tai menestyä äitiäni paremmin tietyillä elämänalueilla? Tai en voi tehdä toisenlaisia valintoja, mitä äitini teki elämässään?"

Mistä äitihaava tulee?


Naiset ovat eläneet vuosisatoja patriarkaalisessa (miesten hallitsemassa) yhteiskunnassa, jossa uskonto ja yhteisö ovat luoneet naisesta myytin. Naisten tulisi
  • pysyä kotona, unohtaa kunnianhimonta ja keskittyä lapsiin
  • hoitaa kotitalous
  • jatkuvasti palvella muita unohtaen omat tarpeensa
  • pitää kaikki kasassa 100 % ajasta, sillä näin "hyvät äidit" tekevät
  • näännyttää itseä, jotta he voivat tukea perhettä ja kasvattaa lapsia
Lopputuloksena nämä epäinhimilliset ja superäidin standardit ovat luoneet mielikuvan, millainen äitiyden pitäisi olla. Ja tietenkin jokainen äiti haluaa parastaan omalle tyttärelleen (lapselleen), mutta jos äiti itse ei ole käsitellyt omia kipujaan tai ymmärrä uhrauksen tuomia vaikutteita, voi hän tahtomattaan ja tiedostamattaan istuttaa häpeän, syyllisyyden ja velvollisuuden tunteita eteenpäin.

Mistä sitten tunnistan, kärsinkö äitihaavasta?


Äitihaavan voi tunnistaa esimerkiksi seuraavista asioista:
  • Häpeäntunne; jatkuva tunne, että minussa on jotakin vikaa.
  • Syyllisyydentunne siitä, jos haluaisin tai toivoisin itselleni jotakin erityistä. Jatkuva tunne että olen syyllinen toisten huonoon oloon. Olen liian itsekäs, minä en saa ajatella omaa etuani.
  • Itsearvostuksen puute; en koe olevani riittävän hyvä ja vertailen sen vuoksi itseäni jatkuvasti muihin. Minun pitää olla tietynlainen tai peitellä itseäni, jotta minua rakastetaan ja jotta olen hyväksytty muiden silmissä.

Nämä tunteet ja uskomukset voivat näyttäytyä elämässä esimerkiksi seuraavin tavoin:
  • En uskalla olla oma itseni, koska pelkään olevani uhka muille ihmisille
  • Siedän muiden huonoa kohtelua itseäni kohtaan, en osaa pitää puoliani
  • Huolehdin ensisijaisesti muista ja vasta sen jälkeen itsestäni - jos on aikaa
  • Toisaalta saatan olla toisissa tilanteissa jäykkä ja dominoiva
  • Sabotoin itseäni monella tavalla: tunnesyöminen, en salli itselleni hyviä asioita tapahtuvaksi jne. Usein on havaittavissa erilaisia kehon ja mielen oireita, kuten kiputiloja, syömishäiriöitä, riippuvuuksia, masennusta ja epämääräistä ahdistusta.


Kuulostaako jokin näistä edellä luetelluista lauseista tutulta? Itse ainakin huomasin useammankin kohdan osuvan ja uppoavan. Olen kasvanut tiukan kurin alla, jossa on painotettu paljon tiettyjä käyttäytymismalleja, opetettu ajattelemaan asioita muiden silmistä, tekemään asioita, koska niin on aina tehty ja se kuuluu naisen/tytön elämään. Olen oppinut häpeään itseäni ja potenut syyllisyyttä monesta asiasta ja kaikki tämä on aiheuttanut vuosien varrella paljon painolastia. En ole koskaan koenut olevani tarpeeksi hyvä. Päähäni on iskostettu lauseet "Ajattele, mitä muut tästä oikein ajattelevat". Opein siis ajattelemaan aina ensin muita ja unohtamaan omat tarpeeni. Hyvää ja kannustavaa palautetta sain vain silloin, kun pärjäsin paremmin kuin muut. Mutta muulloin en ollut tarpeeksi hyvä - tai siltä se tuntui. Koen edelleen riittämättömyyden tunteita, mutta osaan käsitellä ne jo paremmin.

Tämä äitihaava on vaikuttanut myös ihmissuhteisiini. Olin monta vuotta suhteessa, jossa en voinut hyvin - itse asiassa kumpikaan meistä ei voinut hyvin. Mutta vuosien saatossa siitä kehittyi ajatusmalli, että näin kuuluu olla.  Irti oli vaikea päästää, sillä tunsin aiheuttavani häpentunnetta vanhemmilleni, tunsin pettäväni minuun kohdistuvat odotukset. Jäin siis suhteeseen muiden takia - eihän minulla ollut niin väliä, koska muut tulivat ensin. Minussa täytyi olla jotain vikaa. Nykyään olen uudessa parisuhteessa, jossa koen olevani tasapainoinen, tasa-arvoinen ja rakastettu. Mutta hetkeäkään en ole katunut, vihdoin tunnen olevani kokonainen.

Äitihaavan parantamisen kolme askelta


1. Opettele erottamaan ihminen malliesimerkistä

Tutkitaan hetki tätä yllä kuvattua super-äitiä; hän on epäitsekäs, antava, muista huolehtiva nainen, joka unohtaa omat tarpeensa hänen lasten etujen takia. Todellisuudessa äidit ovat ihmisiä, joilla on puutteita ja ongelmia. Mitä enemmän odotamme heidän yltävän yhteiskunnan odotuksiin "täydellisestä naisesta", sitä enemmän me erotamme heidät ihmiskunnasta.

Voit kysyä itseltäsi "Mitä uskomuksia ja odotuksia minulla on äidistäni, jotka aiheuttavat minulle kipua?". Nämä odotukset voivat olla esim. odotuksia siitä, että äidin tulisi aina olla emotionaalisesti läsnä, äitini ei tulisi koskaan suuttua minulle jne.


2. Luovu unelmasta, että äitisi olisi se, kuka haluat hänen olevan

Älä jää odottamaan saadaksesi rakkautta, tukea ja äitisi hyväksyntää. Muista ettet pysty muuttamaan sitä, mitä hän on - se on hänen oma velvollisuutensa. Kun ymmärrät tämän, voit antaa itsellesi luvan surra tilannetta. Surun tunne on oleellinen osa paranemisprosessia ja voi kestää jopa vuosia. Äitihaavasta vapautuminen on pitkä ja mutkainen polku, joka lähtee anteeksiantamisesta ja ennen kaikkea täytyy kohdata ja käsitella ne surun ja vihan tunteet, jotka ovat jääneet tukahdetuiksi.

Tämä vihan ja surun käsittely on sekä äidin että tyttären kohdalla oleellista, jotta kumpikin osaa ottaa vastuuta omista tunteistaan, kokemuksistaan sekä elämänvalinnoistaan ilman syyllistämisen tunteita muita kohtaan. Täytyy löytää se rohkeus tunnistaa ja erottaa omat uskomuksemme, arvot ja ajatukset äitiemme valinnoista.



3. Löydä oma sisäinen voimavarasi ehdottomaan rakkauteen.

Vaikka et olekaan saanut ehdotonta rakkautta äidiltäsi, voit löytää sen itse sisältäsi. Opi tuntemaan oma sisäinen lapsesi uudestaan ja opi hyväksymään ja rakastamaan itseäsi sellaisena kuin olet. Kun rajoittavat uskomukset ja käsitykset itsestäsi ja mailmasta pikku hiljaa vaimenevat, löydät helpommin halun muuttua ja pystyt muuttamaan ulkoisen tuen tarpeen oman sisäisen äitisi hyväksynnäksi.

Kun me parannamme äitihaavaa, meidän ei enää tarvitse piiloutua tai teeskennellä piilottaaksemme oman kipumme pitääksemme itsemme ja ympärillä olevat ihmiset kasassa. Kokemamme kipu voidaan tämän jälkeen muuttaa viisaudeksi ja tehoksi. Loppujen lopuksi äitihaavassa ei ole kyse äidistämme vaan siitä, että osaamme arvostaa itseämme ja lahjojamme ilman häpeää.



perjantai 14. lokakuuta 2016

Minä ja fibromyalgia löytyy nyt Facebookista!

Minä ja fibromyalgia -blogi löytyy nyt myös Facebookista!

Tänne ajattelin jatkossa linkata erilaisia artikkeleita, uutisia ja muita aiheeseen sopivia juttuja ilman, että tarvitsee kirjoittaa siitä pidempää blogipostausta. Kannattaa käydä tykkäämässä sivusta, niin saat jatkossa linkit näkyviin helposti.




Mindfulness - Hyväksyvä tietoinen läsnäolo


Viime postauksesta on kulunut todella pitkä aika ja olen todella iloisesti yllättynyt sivulla edelleen käyvien vierailujen määrästä. Vai pitäisikö sen kieliä siitä ikävästä tosiasiasta, että samoista vaivoista ja diagnoosista kärsiviä on yhä enemmän? Toivottavasti olette kuitenkin löytäneet lisäinfoa ja tietoa etsimäänne kysymykseen ja epätietoisuuteen. Tiedän miten hukassa olin itse, kun sain diagnoosin, enkä tiennyt siitä mitään.



Elämä fibromyalgian kanssa on välillä todella haastavaa. Ehkä kyseessä on se, ettei ihmiset (tai edes lääkärit) ole täysin tietoisia kyseisestä sairaudesta. Viime aikaisten uutisten valossa olen kuitenkin huomannut, että asiaan on kiinnitetty yhä enemmän huomiota. Valitettavaa, että lääkärit silti hoitavat mielummin oireita kuin yrittäisivät selvittää oireiden aiheuttajaa. Monelle on varmasti tuttua, että lähipiiri ei ymmärrä ja tuntuu pahalta selitellä omaa jaksamistaan. Itse olen todella kiitollinen puolisosta, joka seisoo vierellä vaikeinakin aikoina.

En halua vähätellä fibromyalgiaa ja sen oireita, mutta itse koen sen olevan merkki siitä, että kehossa on jotain todella epätasapainossa. Syitä epätasapainoon voi olla useita ja koska ihmiskeho on monimutkikas kokonaisuus, ei sen selvittäminen ole helppoa. Taustalla saattaa olla useita asioita, jotka yhdessä aiheuttavat oireita.


En usko, että fibromyalgian taustalla olisi yksi ja tietty asia vaan sairaus on monen eri osa-alueen epätasapainon tulos.

Nykymaailmassa eletään niin kiireistä elämää, sosiaalinen media ja teknologia on koko ajan mukana niin hyvässä kuin pahassa, ruuan ja liikunnan merkityksestä puhutaan koko ajan enemmän ja niin edelleen ja niin edelleen. Tuntuu, että koko maailmaa vaivaa ihan hirveä suorittamisen tarve, stressi ja pakonomainen ylisuorittaminen! Onko siis ihme, ettei kroppa pysy mukana? Ylen sivuilta löytyy hyvä artikkeli tästä ylisuorittamisesta ja siitä, miten ihminen itse kiristää omaa vannettaan. Artikkelin voi lukea täältä: Professori: Nykyihminen vetää hyvätkin asiat överiksi

"Ihminen on itse se, joka kiristää vanteen ohimoilleen. Pitäisi löytää rohkeus uskaltaa elää tasapainoisesti juuri minulle ja perheellemme sopivaa elämää meidän lähtökohdistamme, ei muiden."
- Kasvatustieteen professori Juha T. Hakala -

Kuinka moni meistä istuu esimerkiksi päivän aikana surimman osan ajasta? Tai kuinka moni käyttää kännykkää vielä nukkumaan mennessä? Kuinka monella jää ruokailu välistä kiireen takia ja sen seurauksena seuraavalla kerralla tulee syötyä liikaa ja vatsa tulee kipeäksi? Kuinka monella pyörii keskellä yötä ajatukset päässä, eikä uni tule? Kaikesta paistaa läpi, kiire, stressi, suorittaminen ja itseltä liikoja vaatiminen. Itselläni on paha tapa ajatella asioita liikaa ja vaikka makaisin sängyssä peiton alla, koen silti olevani jännittynyt ja stressaantunut, koska pää ei osaa päästää irti. Ja tästä päästään seuraavaan aiheeseen eli yksi keino vähentää stressiä ilman lääkkeitä, fyysistä ponnistelua tai rahanmenoa.

=> Mindfulness

Mindfulnessille ei ole olemassa kunnon suomenkielistä sanaa ja yleensä käytetäänkin englanninkielistä vastinetta. Mindfulnessilla tarkoitetaan tietoista läsnäoloa, hyväksyntää.

"Leena Pennanen suomensi sanan Mindfulness muotoon hyväksyvä tietoinen läsnäolo. Mindfulness on mielen kyky pysähtyä ja asettua tähän hetkeen. Se on erityinen tapa huomioida läsnä olevaa hetkeä, hyväksyen, ilman arvostelua. Hyväksyntä on aktiivinen toiminta, jonka aktivointi näkyy myös aivokuvanteissa. Mindfulnessin juuret löytyvät vuosituhansia vanhoista jooga- ja meditaatioperinteistä."

What is mindfulness?
Itse olen kokeillut yhtä sun toista keinoa stressin helpottamiseksi, kun stressivaihe oli pahimmillaan. Kokeilin myös mindfulness-harjoitteita ja täytyy sanoa, että alkuskeptisyyden jälkeen huomasin menetelmän tehon. Mindfulness-harjoitukset eivät vaadi fyysistä ponnistusta, joten ne on helppo tehdä koska vain. Ja tietoisen läsnäolon harjoittamisella ja hengitysharjoitteilla opein lukemaan kehoani enemmän, hahmottamaan ympäristöä paremmin ja rentouttamaan oloa. Suosittelen kokeilemaan! Aluksi harjoitteet tuntuvat typeriltä ja keskittyminen herpaantuu, mutta sitten kun ymmärrät harjoituksen pointin, ymmärrät myös sen tuoman hyödyn. :) Jälkeenpäin ei tarvitse enää jatkuvaa harjoittelua, vaan se tulee ikään kuin itsestään. Akuutissa stressitilanteessa täytyy edelleen patistaa itseä tekemään harjoituksia tai muuten ajatukset jäävät taas jumiin ja vaivaavat pitkän aikaa. Joillekin stressinhallintaan sopii liikunta, toiselle lukeminen tai musiikinkuuntelu tai vaikka kaikki tilanteen mukaan. En väitä, että tämä olisi se ainoa keino helpottaa stressiä, mutta ainakin yksi lisäkeino.

Suosittelen myös kokeilemaan seuraavaa kirjaa ja sen harjoitteita: Stressinhallinnan käsikirja.




"Tietoinen läsnäolo on kehon ja mielen tiedostamista ja olemista läsnä tässä hetkessä. Se on tietoisuutta siitä, mitä tapahtuu juuri nyt - havaitsemista ilman suodattimia tai arvostelua.Tietoisen läsnäolon tuominen mukaan arkipäivän elämään auttaa vähentämään stressiä ja ahdistusta ja ohjaa kohti myötätuntoisempaa, terveellisempää ja rauhallisempaa elämää sekä kokonaisvaltaista hyvinvointia."

Lisää tietoa mindfulnessista löytyy netistä paljonkin kirjoittamalla hakusanaksi Mindfulness.

Oletko sinä kokeillut mindfulness-harjoituksia? Mitä olet mieltä, toimiiko se vai onko se vain yksi höpöhöpöjuttu muiden trendien ohella?