tiistai 18. lokakuuta 2016

Äitihaava - Mother wound - Vaiettu tabu

Muistathan, että oma mentalinen kuormitus voi myös aiheuttaa stressiä ja pitkittynyt stressi ei ole koskaan hyväksi. Ja koska pelkkä stressin lievitys ei ole ratkaisu pidemmällä tähtäimellä, aloin pohtimaan stressinaiheuttajia. Aloin kiinnittämään huomiota aiheisiin, jotka aiheuttavat itselleni kuormitusta, ahdistusta ja stressiä. Huomasin reagoivani voimakkaasti tiettyihin asioihin arkielämässä ja yleensä reaktio oli suurempi kuin maalaisjärjellä olisi voinut kuvitella. Ihan tyhjänpäiväinen asia saattoi aiheuttaa kiukkupuuskan tai alkoi ahdistamaan enemmän kuin olin valmis sietämään. Tämä ei todellakaan ole hyväksi minulle itselleni saati sitten ympärilläni oleville ihmisille.

Postauksesta tuli melko pitkä, mutta kyseessä on tärkeä ja kenties liian tuntemattomana pysynyt asia. Tämän kirjoittaminen oli itselleni raskas prosessi, mutta toivottavasti jaksat lukea sen läpi.


Törmäsin jo jokin aika sitten aiheeseen, jota kutsutaan äitihaavaksi ja siitä lukemalla tunnistin paljon samoja piirteitä myös itsessäni. Ja lukemalla aiheesta aloin ymmärtämään enemmän sitä, miksi reagoin asioihin niin kuin reagoin tai miksi käyttäydyn niin kuin käyttäydyn. Pieni psykologi sisälläni nostaa päätään, sillä haluan ymmärtää ihmisten toimintaa. Miksi joku käyttäytyy niin kuin käyttäytyy? Miksi ihmiset reagoivat eri tavalla samoihin asioihin? Hidasta elämää -sivustolta löytyy 3 blogipostausta tästä aiheesta suomeksi ja ne löytyvät täältä: Äidiltä tyttärelle: Opi rakastamaan sisäistä äitiäsi, Osa 1Osa 2 ja Osa 3.

Mikä sitten on äitihaava?

Bethany Websterin -sivulla asiaa käsitellään artekkelissa Why it's Crucial For Women to Heal the Mother Wound. Siellä äitihaavaa kuvaillaan näin:

"The mother wound is the pain of being a woman passed down through generations of women in patriarchal cultures. And it includes the dysfunctional coping mechanisms that are used to process that pain."

"Äitihaava on naisena olemisen kipuilua, joka periytyy naissukupolvien läpi patriarkaalisissa kulttuureissa. Ja se sisältää huonosti toimivia selviytymiskeinoja, joita käytetään käsittelemään tätä kipua."


Eli käytännössä oma suhteemme äitiimme on perustana omalle suhtautumisellemme itseemme. Me omaksumme äitiemme tavat, ajatukset sekä uskomukset, jotka muovaavat meidän omia kokemuksia omasta itsestämme. Me kohtelemme itseämme niin kuin olemme nähneet äitimme kohtelevan itseään. Tämän seurauksena haluamme äitimme hyväksynnän teoillemme, mutta samalla saatamme pettää itsemme ja oman minämme. Saatamme pelätä äidin rakkauden ja hyväksynnän menetystä niin paljon, että seuraamme sisäistettyjä - ja ehkä vääristyneitä - tapoja, jotka olemme oppineet lapsuudessamme selviytyäksemme. Ja niin kauan kun nämä tunteet, ajatukset  ja uskomukset ovat ratkaisemattomia, ne periytyvät yhä edelleen sukupolvelta toiselle.

Hidasta elämää -sivun kirjoituksessa oli hyvin ja ajatuksia herättävästi kirjoitettu:

"Miksi minä tyttärenä kovin usein tunnistan äitini kivut, uhraukset ja kärsimykset ja koen olevani niistä vastuussa? Miksi saatan kokea, etten voi olla parempi tai menestyä äitiäni paremmin tietyillä elämänalueilla? Tai en voi tehdä toisenlaisia valintoja, mitä äitini teki elämässään?"

Mistä äitihaava tulee?


Naiset ovat eläneet vuosisatoja patriarkaalisessa (miesten hallitsemassa) yhteiskunnassa, jossa uskonto ja yhteisö ovat luoneet naisesta myytin. Naisten tulisi
  • pysyä kotona, unohtaa kunnianhimonta ja keskittyä lapsiin
  • hoitaa kotitalous
  • jatkuvasti palvella muita unohtaen omat tarpeensa
  • pitää kaikki kasassa 100 % ajasta, sillä näin "hyvät äidit" tekevät
  • näännyttää itseä, jotta he voivat tukea perhettä ja kasvattaa lapsia
Lopputuloksena nämä epäinhimilliset ja superäidin standardit ovat luoneet mielikuvan, millainen äitiyden pitäisi olla. Ja tietenkin jokainen äiti haluaa parastaan omalle tyttärelleen (lapselleen), mutta jos äiti itse ei ole käsitellyt omia kipujaan tai ymmärrä uhrauksen tuomia vaikutteita, voi hän tahtomattaan ja tiedostamattaan istuttaa häpeän, syyllisyyden ja velvollisuuden tunteita eteenpäin.

Mistä sitten tunnistan, kärsinkö äitihaavasta?


Äitihaavan voi tunnistaa esimerkiksi seuraavista asioista:
  • Häpeäntunne; jatkuva tunne, että minussa on jotakin vikaa.
  • Syyllisyydentunne siitä, jos haluaisin tai toivoisin itselleni jotakin erityistä. Jatkuva tunne että olen syyllinen toisten huonoon oloon. Olen liian itsekäs, minä en saa ajatella omaa etuani.
  • Itsearvostuksen puute; en koe olevani riittävän hyvä ja vertailen sen vuoksi itseäni jatkuvasti muihin. Minun pitää olla tietynlainen tai peitellä itseäni, jotta minua rakastetaan ja jotta olen hyväksytty muiden silmissä.

Nämä tunteet ja uskomukset voivat näyttäytyä elämässä esimerkiksi seuraavin tavoin:
  • En uskalla olla oma itseni, koska pelkään olevani uhka muille ihmisille
  • Siedän muiden huonoa kohtelua itseäni kohtaan, en osaa pitää puoliani
  • Huolehdin ensisijaisesti muista ja vasta sen jälkeen itsestäni - jos on aikaa
  • Toisaalta saatan olla toisissa tilanteissa jäykkä ja dominoiva
  • Sabotoin itseäni monella tavalla: tunnesyöminen, en salli itselleni hyviä asioita tapahtuvaksi jne. Usein on havaittavissa erilaisia kehon ja mielen oireita, kuten kiputiloja, syömishäiriöitä, riippuvuuksia, masennusta ja epämääräistä ahdistusta.


Kuulostaako jokin näistä edellä luetelluista lauseista tutulta? Itse ainakin huomasin useammankin kohdan osuvan ja uppoavan. Olen kasvanut tiukan kurin alla, jossa on painotettu paljon tiettyjä käyttäytymismalleja, opetettu ajattelemaan asioita muiden silmistä, tekemään asioita, koska niin on aina tehty ja se kuuluu naisen/tytön elämään. Olen oppinut häpeään itseäni ja potenut syyllisyyttä monesta asiasta ja kaikki tämä on aiheuttanut vuosien varrella paljon painolastia. En ole koskaan koenut olevani tarpeeksi hyvä. Päähäni on iskostettu lauseet "Ajattele, mitä muut tästä oikein ajattelevat". Opein siis ajattelemaan aina ensin muita ja unohtamaan omat tarpeeni. Hyvää ja kannustavaa palautetta sain vain silloin, kun pärjäsin paremmin kuin muut. Mutta muulloin en ollut tarpeeksi hyvä - tai siltä se tuntui. Koen edelleen riittämättömyyden tunteita, mutta osaan käsitellä ne jo paremmin.

Tämä äitihaava on vaikuttanut myös ihmissuhteisiini. Olin monta vuotta suhteessa, jossa en voinut hyvin - itse asiassa kumpikaan meistä ei voinut hyvin. Mutta vuosien saatossa siitä kehittyi ajatusmalli, että näin kuuluu olla.  Irti oli vaikea päästää, sillä tunsin aiheuttavani häpentunnetta vanhemmilleni, tunsin pettäväni minuun kohdistuvat odotukset. Jäin siis suhteeseen muiden takia - eihän minulla ollut niin väliä, koska muut tulivat ensin. Minussa täytyi olla jotain vikaa. Nykyään olen uudessa parisuhteessa, jossa koen olevani tasapainoinen, tasa-arvoinen ja rakastettu. Mutta hetkeäkään en ole katunut, vihdoin tunnen olevani kokonainen.

Äitihaavan parantamisen kolme askelta


1. Opettele erottamaan ihminen malliesimerkistä

Tutkitaan hetki tätä yllä kuvattua super-äitiä; hän on epäitsekäs, antava, muista huolehtiva nainen, joka unohtaa omat tarpeensa hänen lasten etujen takia. Todellisuudessa äidit ovat ihmisiä, joilla on puutteita ja ongelmia. Mitä enemmän odotamme heidän yltävän yhteiskunnan odotuksiin "täydellisestä naisesta", sitä enemmän me erotamme heidät ihmiskunnasta.

Voit kysyä itseltäsi "Mitä uskomuksia ja odotuksia minulla on äidistäni, jotka aiheuttavat minulle kipua?". Nämä odotukset voivat olla esim. odotuksia siitä, että äidin tulisi aina olla emotionaalisesti läsnä, äitini ei tulisi koskaan suuttua minulle jne.


2. Luovu unelmasta, että äitisi olisi se, kuka haluat hänen olevan

Älä jää odottamaan saadaksesi rakkautta, tukea ja äitisi hyväksyntää. Muista ettet pysty muuttamaan sitä, mitä hän on - se on hänen oma velvollisuutensa. Kun ymmärrät tämän, voit antaa itsellesi luvan surra tilannetta. Surun tunne on oleellinen osa paranemisprosessia ja voi kestää jopa vuosia. Äitihaavasta vapautuminen on pitkä ja mutkainen polku, joka lähtee anteeksiantamisesta ja ennen kaikkea täytyy kohdata ja käsitella ne surun ja vihan tunteet, jotka ovat jääneet tukahdetuiksi.

Tämä vihan ja surun käsittely on sekä äidin että tyttären kohdalla oleellista, jotta kumpikin osaa ottaa vastuuta omista tunteistaan, kokemuksistaan sekä elämänvalinnoistaan ilman syyllistämisen tunteita muita kohtaan. Täytyy löytää se rohkeus tunnistaa ja erottaa omat uskomuksemme, arvot ja ajatukset äitiemme valinnoista.



3. Löydä oma sisäinen voimavarasi ehdottomaan rakkauteen.

Vaikka et olekaan saanut ehdotonta rakkautta äidiltäsi, voit löytää sen itse sisältäsi. Opi tuntemaan oma sisäinen lapsesi uudestaan ja opi hyväksymään ja rakastamaan itseäsi sellaisena kuin olet. Kun rajoittavat uskomukset ja käsitykset itsestäsi ja mailmasta pikku hiljaa vaimenevat, löydät helpommin halun muuttua ja pystyt muuttamaan ulkoisen tuen tarpeen oman sisäisen äitisi hyväksynnäksi.

Kun me parannamme äitihaavaa, meidän ei enää tarvitse piiloutua tai teeskennellä piilottaaksemme oman kipumme pitääksemme itsemme ja ympärillä olevat ihmiset kasassa. Kokemamme kipu voidaan tämän jälkeen muuttaa viisaudeksi ja tehoksi. Loppujen lopuksi äitihaavassa ei ole kyse äidistämme vaan siitä, että osaamme arvostaa itseämme ja lahjojamme ilman häpeää.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti